Harrastajateatteri toiminta alkoi Vuolijoella vuonna 1979, Vuolijoella silloin asuneen Markku Hattulan näytelmän Malmia, malmia esityksestä.  Yhdistys rekisteröitiin 30.10.1981.   Aluksi esitykset tehtiin sisälle  Vartiolaan ( alkuaan suojeluskuntatalo) ja ulkonäytelmät Kumpu nimisen talon pihapiirissä.

Vuonna 1985 yhdistys vuokrasi maa alueen Pentinpuron varresta ja kesäteatterin sekä toimintakeskuksen rakentaminen aloitettiin 1986.  Alue rakennettiin pääsääntöisesti talkoilla ja lahjoitusten turvin. Ensimmäinen näytelmä ( Viisas neitsyt ) uudessa kesäteatterissamme esitettiin vuonna 1987.

Esiintyjät ovat olleet kaikissa esityksissä harrastajia lukuunottamatta Iltamat v 1991 joka toteutettiinn yhdessä Oulun läänin  alueteatterin ( Kajaanin kaupungin teatteri ) kanssa.  Edelleen mukana toiminnassa on useita yhdistyksen perustajajäseniä.

Ryhmällä on ollut onni saada lähes alusta lähtien ohjaajaksi teatterin ammattilaisia. Erikoisesti silloinen Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä Lasse Aho teki ryhmästä hyvin ammattitaitoisen. Lasse Aho toimi Kajaanin jälkeen Kuopion läänin ohjaavana läänintaiteilijana. Myöskin Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijän Anne Heikkilän (Ballini) panos ohjaajana on ollut korvaamaton.

Lavastajana on ollut melkein kokoajan Erkki Simula. Vuodesta 2017 lähtien Maria Heikkinen.

Katsojamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, josta esiintyjät ovat olleet erityisen kiitollisia.

Jaa tämä sivu